KRS:n kaupunkityön uutisia

3.10.2018

KRS:n toimitila Omenapuu Jyväskylässä täytti vuoden

Kulttuuritila Omenapuu on Kansan Raamattuseuran toimitila Jyväskylässä. Tila palvelee monipuolisesti toimintaa eri-ikäisten parissa. Tilan yksivuotisjuhla kokosi yhteen iloista joukkoa.

Omenapuun synttärit kuva Mika Lahtinen 2 (Small)
Omenapuu-tilan yksivuotisjuhla oli myös yhdessätekemisen ja talkootyön juhlaa. (Kuva Mika Lahtinen)


Uusi tila tuli tarpeen, kun KRS:n aiemmat, vuosia palvelleet tilat kävivät ahtaiksi. Uusi tila on avannut uusia toimintamahdollisuuksia. Siellä on esitetty Torstaiteatterin näytelmiä ja pidetty bibliodraamakursseja. Palautteen mukaan ryhmätoiminta ja kokemuksellisuus ovat olleet tärkeitä etenkin heille, jotka vierastavat tai ovat väsyneet istumaan ja kuuntelemaan hengellisiä opetuspuheita.

Omenapuu on opiskelijatyön Hehku-iltojen ja muun toiminnan tukikohta. Omenapuun päiväkahvit kokoavat varttuneempaa väkeä Raamatun äärelle ja kristittyjen yhteyteen. Naisia kaivolla -illoissa jaetaan elämänkokemuksia ja uskon ulottuvuuksia. Kerran kuussa pidetään lauluilta Viisikielisestä. Nukketeatteri Sananjalka on vieraillut tilassa nukkenäytelmällä ja nukenvalmistuskurssilla. Keväällä Omenapuussa oli esillä Marjo Kalavaisen Uskallan! -taidenäyttely.

jkl rajattu
Marjo Kalavainen lahjoitti valmistamansa ristin Omenapuun seinälle. Oikealla Mika Lahtinen. (Kuva Jari Kalavainen)
Juhlassa otettiin käyttöön Marjo Kalavaisen suunnittelema ja toteuttama seinäristi, jonka nimi on Juuret. Marjo on toiminut pitkään vapaaehtoisena KRS:n avioparityössä ja osallistunut myös Omenapuussa pidettylle bibliodraamakurssille.

Tilan yksivuotisjuhla 30.9. oli kiitosjuhla hienosta toimitilasta ja myös heille, jotka ovat lahjoittaneet omaa aikaansa, osaamistaan ja varoja tilan avaamiseksi, ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi. Heidän ja yhä uusien Omenapuun ystävien tuki on ratkaisevan tärkeää jatkossakin.

Juhlassa puhui KRS:n toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoma. Musiikkiannista vastasi musiikin opiskelijoista ja ammattilaisista koostuva bändi, joka sai juhlassa nimekseen Omenavarkaat. Omenavarkaissa musisoivat Juho Leppänen, Sanna Pitkänen, Pekka Moisio, Ulriika Lustig, Saara Heinonen ja Sini Rumpunen. He ovat olleet aktiivisesti mukana KRS:n opiskelijatoiminnassa. Lisäksi orkesterissa soitti Tuula Hakkarainen, joka oli laatinut sovituksia kappaleisiin ja yhteislaulujen säestyksiin.

Toinen toimintavuosi toteutuu yhtä rikkaana ja kirjavana kuin ensimmäinenkin. Jatkossa tilaa on tarkoitus myös vuokrata muiden toimijoiden iloksi tai vaikkapa yksityisiin juhliin kuten kastetilaisuuksiin tai syntymäpäiväjuhliin. Tilan ulko-ovelle remontoidaan nykyistä parempi ja loivempi pyörätuoliramppi.

Omenavarkaat JKL kuva Mika Lahtinen (Small)
Omenavarkaat-ryhmässä musisoivat Juho Leppänen, Saara Heinonen, Pekka Moisio, Ulriika Lustig, Sanna Pitkänen, Sini Rumpunen ja Tuula Hakkarainen. (Kuva Mika Lahtinen)

Omenapuun synttärit kuva MIka lahtinen (Small)
Herkullisista juhlatarjoiluista vastasi Naisia kaivolla -tiimi Ulla-Maija Kovalaisen johdolla, pannu kädessä. (Kuva Mika Lahtinen)


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä